Kilpatanssi
Kilpatanssia voi harrastaa kilpailemattakin. Se on myös mukava yhteinen harrastus. Pari voi myös olla samaa sukupuolta tai kilpatanssia voi harrastaa ilman pariakin eli soolona. Parilajina tanssi kehittää mm. yhteistyötä, pitkäjänteisyyttä ja toisen ihmisen huomioimista. Tanssi parantaa lisäksi kestävyyttä, peruskuntoa ja kehonhallintaa.
Alkeiskurssille osallistuminen ei edellytä aikaisempaa tanssikokemusta. Kurssilla opetellaan vakiotansseista hitaan englantilaisen valssin, tangon ja quickstepin sekä latinalaistansseista samban, chacha:n ja jiven perusaskeleet sekä perustekniikkaa.
Ryhmätunnin lisäksi on mahdollisuus vapaaharjoitteluun, missä voi kerrata opittuja asioita. Taitojen kehittyessä kuhunkin tanssiin lisätään askelkuvioita.
Ennen kilpailemisen aloittamista, pari/tanssija on F-luokassa, josta siirrytään alimpaan kilpailuluokkaan eli E-luokkaan. Eteneminen tapahtuu kilpailuissa saavutettujen luokkanousupisteiden kautta.
Kilpaileminen tapahtuu omassa ikäsarjassa. Siksi tanssiurheilun voi aloittaa minkä ikäisenä tahansa.
Ylin taitoluokka on A-luokka. C-luokassa on mahdollisuus erikoistua vakio- tai latinaistansseihin. Lisätietoja: tästä